tiistai 6. toukokuuta 2008

Pettymys - Disappointment

Yksivuotisten viljelypalstojen jakotilaisuus oli tuolla "meidän" alueella tänään. Monivuotisista piti tulla tietoa jo viime viikolla, mutta koska mitään ei kuulunut, poljin tänään paikalle.

Menettely oli kovin sekavan tuntuista. Monivuotisten palstojen tilannetta ei ole vielä(kään) selvitetty, mutta niistä ei ole tullut juurikaan luopumisilmoituksia eli mahdollisuudet ovat minimaaliset. Uusia saatetaan merkitä heinikkoon, mutta maan saaminen viljelykuntoon vaatii aikamoisia ponnisteluja. Ilmoittauduin lopulta yksivuotisen ottajaksi, mutta ilmoitin haluavani pysyä myös monivuotisten jonossa vielä: jos saan "heinikkopalstan", toteutan porkkananviljelyhimojani yksivuotisella ja monivuotisella keskityn hiljakseen muokkaamaan maata viljelykuntoiseksi: mättäät ympäri, heinää tms katteeksi ja muovit päälle. Rakentaa hissukseen aitaa. Ensi syksynä tai viimeistään keväällä voisi sitten päästä tositoimiin.

Myöskään yksivuotiselle ei päässyt vielä tänään mylläämään. Palstat merkitään viikonloppuna tai ensi viikolla ja sitten ilmoitetaan, minkä numeroisen palstan sai. Asiaan ei voi mitenkään vaikuttaa eli noin periaatteessa voi saada mitä tahansa :(. Sormet ja varpaat ovat täällä ristissä. Kaikkea pitäisi saada jo maahan, että saisi joskus satoakin, joten odottelu on tuskaista.

It was the plot assignment day for the annual plots in "our" area. They promised to send the information about the permanent plots last week, but as I got no email, I cycled there today.

It wasn't too organized. The situation of the permanent plots haven't been solved yet, but almost nobody have reported to quit so it's very unlikely to get one. They might tag some new permanent plots but they're in an area that's all meadow (I don't know if that's the right word but there haven't been plots earlier though it might have been a hayfield 30 years ago) so it's going to take a lot of work. I assigned to have an annual plot, but also told that I still wan't to keep my place in the permanent plots queue. If I got both, I'll be having my crop at the annual plot and work with the permanent plot little by little to make it cultivable.

But well, I don't know my annual plot yet. They are going to measure and tag them this weekend or next week and let people know then. I can't wait! There's so much to be sowed now to get crop and it's probably going to take another week.

***

Odotellessa kuvia kotoa.

Meanwhile some pics I took home.


Laventeli on jo alkanut puskea uutta kasvua! Olen yllättänyt sen hyvästä voinnista, koska sitruunamelissaa ja minttuja lukuunottamatta yrtit eivät ole olleet talven jäljiltä kovin hyvinvoivia. Mm. timjami heitti henkensä :(.

The spring sprout of the lavendel. I'm quite surprised how well it survived the winter as my other herbs aren't in this good condition.


Ei-niin-salaiset aseeni Pentin Suureen Kurpitsasotaan.

My not-so-secret weapons to the Biggest Pumpkin War (eh, competition).


Avomaankurkut ("Kiinalainen Käärme" ja "Konsa") huiskahtivat mullasta ylös ja näin isoiksi muutamassa päivässä kylvöstä. Olen ajatellut, että kylväisin näitä enemmän vielä avomaalle - siirtäminen purkista maahan kun vissiin ei aina miellytä, mutta saa nähdä, kuinka myöhäiseksi se menee.

Cucumbers were fast! I was planning to plant some directly on the ground too as I've understood they don't' like to be moved, but lets see, how late it would be..


Paprikat ovat vihdoin alkaneet kasvaa junnattuaan viikko tolkulla.

Sweet peppers have finally started to grow a little.


Tomaatit ("Sungold" & "Gardener's Delight") sen sijaan eivät tunnu kasvavan yhtään niin nopeata kuin haluisin. Saankohan näistä ikinä mitään...

But the tomatoes don't grow as fast as I would like them to at all. I wonder if I'm ever going to get any crop.

***

Seuraavalla kerralla toivottavasti hilpeämmissä tunnelmissa :).

2 kommenttia:

Marja Kyy kirjoitti...

No voihan. :( Olen jännännyt palstasi puolesta, mutta kyllä yksivuotisellakin kunnon sadolle pääsee. Monivuotinen olisi toki mieluisampi, kun maahan tahtoo aika äkkiä kiintyä.

Olisiko teilläpäin joku, joka voisi jyrsiä monivuotisen palstan pariin kertaan? Ensimmäisellä kerralla heinikon pinta rikotaan ja suurimmat tuppelot siirretään syrjään, ja vasta sitten suoritetaan varsinainen jyrsintä. Niin me teimme/teetimme viime keväänä ja leppää ja tiuhaa juolavehnää pukkaavasta pläntista muotostui satoisa plantaasin.

Pidän yhä peukkuja monivuotiselle tilkulle!

Laura kirjoitti...

maaru:

Kiitos myötätunnosta. Kun on intoa piukeana odottanut monta kuukautta, niin kyllähän se vähän harmitti :D.

Luomupuutarhurin käsikirja neuvoo poistamaan tuppaat sivuun, möyhentämään maan parinkymmenen sentin syvyydestä, tuppaat takaisin päälle nurinpäin, kerros eloperäistä lannoitetta ja lopuksi päälle kunnon kerros olkea. Puutarha.netin ohjeita päntättyäni olen harkinnut myös sanomalehtikerrosta olkien alle tai muovia päälle hillitsemään rikkaruohojen elinvoimaa. Tuolla menetelmällä maan pitäisi olla viljelykuntoista puolessa vuodessa (eli ensi syksynä voisi päästä tekemään syyskylvöjä jos vähän lavennetaan puolta vuotta... :D). Mietin myös jyrsimen vuokraamista, mutta kun kastemadot voi katkeilla (juu, puolet minusta huutaa, että hei äly hoi, mutta nehän on puutarhurin parhaita kavereita ;)).

Juu, yksivuotisella saa potut, porkkanat ja muut kasvamaan. Ja toisaalta, jos nyt saan molemmat ja noudatan edellistä reseptiä, pitäisi minulla olla ensi vuonna niin möyheää viljelymaata että harakatkin kalpenee kateudesta ;)).